Tämä oli hyvinkin relevantti kysymys ala-asteella ja ehkä vielä vähän vanhempanakin, kun vielä haaveiltiin vaikka poliisin, opettajan tai lääkärin ammateista. Tosin nykyäänhän suosituin ammatti lasten ja nuorten keskuudessa taitaa olla julkkis, mutta puhun nyt oman lapsuuteni ihanteista. Monille luokkakavereille oli ihan päivänselvä juttu, että heistä tulee isona samanlaisia kuin omista isistään tahi äideistään.

Omat toiveeni eivät asettuneet niinkään korkealle, vaan halusin ehdottomasti tulla kaupan siivoojaksi. Näin ainakin lapsuus-kirjan mukaan, johon äitini kirjoitteli sanomisiani ja tekemisiäni. Nyt sitten vihdoin, noin 25 vuoden mentyä, alkaakin näyttää siltä, että haaveeni tulee toteutumaan, tahdoin sitä enää tai en. Puolen vuoden aikana tavoittelemistani työpaikoista ei yksikään ole kutsunut minua edes haastatteluun, johtuen epäilemättä salaperäisistä mustista aukoista  CV:ssäni ja vähäisestä työkokemuksesta.  Ainoastaan siivoustyötä hakiessa minut olisi otettu töihin vaikka siltä istumalta. Valitettava tosiasia kuitenkin on, etteivät puhtaanapidon ammattilaisten työtehtävät ja palkka kohtaa sitten niin millään akselilla. Tämän vuoksi en toistaiseksi ole vielä ottanut siivoojan paikkaa vastaan.

Tänään olen täyttänyt kaksi eri työhakemusta ja kirjoittanut yhden CV:n niistä aineksista, joita pussini pohjalta saan kaavittua kokoon. Olen kehunut itseäni eri kanteilta ja vakuutellut tulevani toimeen ihan kaiken ja kaikkien kanssa. Missään kohtaa ei kysytty, miksen ole ollut enempää töissä tai miksi en ole opiskellut itselleni tutkintoa. Puolustautumismahdollisuudet ovat nolla. Ja koska en pääse haastatteluihin, en myöskään saa mahdollisuutta kertoa elämänkulustani ja ilman haastattelua en pääse töihin ja ilman työtä en saa kokemusta, jota lisätä ansioluettelooni. Tajuan olevani oravanpyörässä, vaikken ole edes (työ)elämässä mukana!

Jos saisin mahdollisuuden kertoa siitä sinnikkyydestä, periksiantamattomuudesta ja aina uudelleen itsensä kokoamisesta, jota olen masennusta vastaan kamppaillessani osoittanut, uskoisin motivaationi olevan lähestulkoon vailla vertaista. Kun vain saisin tilaisuuden valjastaa nämä kokemukset jonkin työn tekemiseen, en usko että tuottaisin pettymystä kenellekään.

Terveiset kaikille niille, joista tuli isoina lääkäreitä, poliiseja tai opeja: arvostakaa saavutuksianne, koska ne eivät yksikään ole itsestäänselvyyksiä!