Kelan korvaushakemusta täyttäessä ei ainakaan voi unohtaa, mikä kansalaisstatus hallussa on, jos ja kun sattuu olemaan työttömässä tilassa. Kovin ahkerasti olen taas haeskellut töitä, mutta välillä täytyy pitää myös hauskaa. Ja onneksi Kansaneläkelaitos maksaa sentään jotakin, joten kävin tällä viikolla Helsingissä Tavastialla katsomassa Johnny Winterin, rockin-ja bluesin Yhdysvaltain suurlähettilään keikan. Mahtava meininki, konsääri oli loppuunmyyty, ja kaikenlaista nuorempaa ja vanhempaa väkeä oli saapunut Johnnya kunnioittamaan.

Helsingissä käydessäni muistelin aikaani työttömänä siellä, asuin pääkaupungissa vuoden verran 2000-luvun alussa, eli noin kymmenisen vuotta sitten. Olin silloin myös erittäin masentunut ja ahdistunut, sekä aivan piipussa lukion yli-inhimillisten opiskelujen jälkeen. Olisin varmaankin kuulunut ennemmin sairaslomalle kuin työnhakijaksi, mutta en silloin sitä tajunnut. Postiluukku lauloi uusia työpaikkaehdotuksia pari kertaa kuussa, ja jokainen paikka oli pahempi kuin edellinen. En halunnut töihin, olin surullinen ja eksynyt ja aivan täysin pihalla, enemmän kuin lumiukko ikinä. Silti minun oletettiin ja odotettiin menenvän töihin. Painajaismaista. Näin jälkeenpäin katsottuna tilanne olisi ollut hoidettavissa varmaan aika helpostikin, kun olisin ottanut yhteyttä omaan lääkäriini Kallion terveysasemalla, joka oli harvinaisen pätevä ja myös kiinnostunut hoitamiensa ihmisten asioista, vaikka kiirettä piti, kuten aina kunnan terveyshuollossa. Niillä voimilla ja psyykkisellä terveydellä en kuitenkaan osannut ajatella tällaista vaihtoehtoa, vaan ajattelin vain että olen jotenkin huono, kun en halua töihin, kuten "kaikki" muut.

Tällä hetkellä olen kotikuntani Työ-ja elinkeinotoimiston erikoisasiakkaana, vuodesta 2009 lähtien, muistaakseni. Erikoistyövoimaneuvojille ohjataan ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta voi osallistua ns. normaaliin työnhakuun. Tällaiselle virkailijalle pääseminen oli  mielestäni tosi hieno juttu. Olen kärsinyt mielenterveyden ongelmista, joista jo edellä puhuin, ja tämän vuoksi haen pääasiassa osa-aikaista työtä. On myös erittäin tärkeää, työsuhteen katketessa näistä syistä, etten joudu karenssiin ja menetä ihan kaikkea toimeentuloa. Mutta: tässäkin kesti lähes kymmenen vuotta, ennenkuin minut ohjattiin oikeampaan osoitteeseen. Tätä ennen ramppasin siellä ja täällä ja vaikka olin usein masennuksen vuoksi sairaslomalla, ei tätä huomioitu millään lailla toimistossa asioidessani.

Mielestäni olisikin ihan ensiarvoisen tärkeää, että ihmisen joutuessa työttömäksi hänen terveydentilansa selvitettäisiin, ennen lykkäämistä byrokratian portaisiin päistikkaa ja pää edellä. Minun kohdallani olisi epäilemättä säästetty monia tuhansiakin euroja, jos työviranomaiset olisivat huomanneet tilanteeni jo aiemmin. Minunkaan tapauksessani työvoimatoimisto ei ollut ohjaamassa oikealle tiskille, vaan tilanteen huomasi terapeuttini ja hän puuttui asiaan ottamalla yhteyttä sinnepäin.

Tässä paljastan samalla pähkinänkuoressa työttömyyteni taustat. Vielä en kuitenkaan ole valmis heittämään pyyhettä kehään, vaan pyyhin sillä hikeni ja astelen rinkiin pystypäin, valmiina yrittämään vielä kerran.